Jos ihmisellä on hyvä olla,
hän on kuollut.
Mikä aiheuttaa elämän, liikkeen
on paha olo.
Ihminen voi valehdella itselleen,
että on joku Lokki Joonatan ja lentää vapauttaan,
mutta todellisuudeessa se on mahaa vaan.
Ja taas se lapsi itkee ja huutaa, kun neekeriä raiskataan.
Siis ihmisellä on hyvä olla, vasta kun hän on kuollut.
Kaikkein pahinta on kieltää ihmiseltä pahoinvointi.
Tehdä siitä outoa, vaikka se on elämän synnyttävä voima.
Täällä maailmassa ei ole vapautta,
vaikka breatharian tropiikissa palmun alla kaikki hukassa
katselisi meren aaltoja unelmoiden ilman kiintymystä, ilosta.
Olisiko se mahdollista sittenkin lentää vapaudesta,
tappaa ja tulla syödyksi rakkauden sylissä.
Onko se niin, että todellisuudessa nälkä maksaa,
eikä ruoka, tai puhdas aika, mikä on jaettu ydinsotaan.
Että pahoinvoiva onkin hyvinvoiva, koska loppupeleissä olemme kaikki yhdessä ja samassa kokemuksessa,
tai niin voimme ainakin uskoa.
Hienot muodot, kirkkaat värit ja muut mielikuvituksessa.
Pääsemässä sinne, siinä ja tässä.
Minne ja missä on enemmän.
Ei ole.
Samassa kokemuksessa.
Julistan itseni ydinsodan voittajaksi aikalinjalla kaksi.