Tekijä: Niko Hämäläinen

  • Kirkko

    Kaiken kärsimyksen takana on syyllisyys, joka Jeesuksessa Kristuksessa on sovitettu.

    Kärsimystä tai syyllisyyttä ei siis ole uskossa.

    Minkä ihmeen perusteella sitten tulokset tehdään, kun Mestari on tasannut kaikki tilit?

    Kysymys on siis työpaikoista ja viroista, joiden haltioille maksetaan suhteellista korvausta.

    Jokainen täällä on yrittäjä, tai kukaan ei ole yrittäjä. Siis kaikki kuuluu samaan yritykseen, mennä eteenpäin.

    Nyt ne jotka ovat työpaikkaa ja virkaa vaille jääneet, ovat syrjäytettyjä, eivätkä syrjäytyneitä. Ne, joilla työpaikat ja virat ovat hallussa, eivät tahdo että kaikilla näin olisi, koska eriarvoisuus on heidän valttikorttinsa ja kuuma perse.

    Aamen.

    Valtiovarainministeriön Kymenlaakson hyvinvointialueelle ilmoittama rahoitus vuodelle 2025 on noin 893 miljoonaa euroa. – Goolge

    + omat rahat ja bisnekset

    Ymmärrän erittäin tarkasti oppivelvollisuuden, asevelvollisuuden, aikuisiän jatkuvan pakkohoidon ja hetken terveysalan yksityisyrittäjänä toimimisen jälkeen, että täällä ei ole mitään muuta sektoria kuin valtion sekroti.

    Se, joka pääsee kasvamaan Neuvostovastaisen propagandan seurauksena toista varakkaamaksi on yksin valtion korruption seurausta, eikä sitä yksilöä vain ole laitettu pakkohoitoon, kuten olisi pitänyt. 

    Näiden lukujen perusteella täytyy olla avovammainen, jos pystyy toimimaan alalla valtion määrämällä tavalla, ilman mitään osallisuutta näistä rahoista, tässä pienessä maassa.

    Kun suu on tungettu täyteen pillereitä ja häpykin on kuiva seinä, ei ole sanoja saattamaan häpeään sitä läskiä korruptoitunutta sotaa ihannoivaa fasistinaista, joka pitää neekiripoikaa orjanaan kutsuen sitä rakkaudeksi, ja kertomaan hänelle todellisia opittuja ja koeteltuja rajoja, mistä hänellä ei ole tietoakaan, kun niin turvassa nyt ydinasevarjonkin alla voi paistatella ja rikkoa miehen rakennetta vain olemalla ja elämällä perusarkea, huutaen hulluiksi kaikkia yrittäjiä. 

    Eikä mitään yrittäjiä ole, koska täällä ei ole mitään muita sektoreita, kuin valtion sektori. Ja tämä on #totuus… Kaikki voitot ja tappiot on oikeuslaitoksen tuomareiden määrämiä. Näiden ulkopuolella painettu raha on löysää paskaa, eikä merkitse mitään, paitsi huoralle ja tyhmälle.

    Ja nyt vasta ollaan marginaaleissa!

    Jos valtion elin on huorista, alkosta, hormoneista ja viagrasta niin korruptoitunut, että se näkee sielunsa silmin tahdonvastaisen lääketieteen harjoittamisen olevan lain mukaista, niin vetäkää homot käteen.🕵️🫣💸

  • Munnki & Nunna

    Luukas 20:34

    TAIVASTEN VALTAKUNTAAN ARVOLLISEKSI NÄHDYT EIVÄT NAI, TAI MENE MIEHILLE

    Siis maallisessa nokkimisjärjestyksessä seurakunnan johtavaa miestä korkeammalla ovat munkit, jotka ovat uskolliset tälle Raamatun kohdalle

    Me modernissa maailmassa pidämme näitä korkea-arvoisimpia seurakunnan jäseniä hylkiöinä ja outoina, vaikka todellisuudessa he ovat meidän elämämme suola ja yhteiskuntamme pilareita

    Eduskunta – Riksdagen

    Ihminen ei pelastu lain teoista, mutta hänellä tulee olla mahdollisuus yrittää onnistua ja tieto siitä, mikä on arvokasta ja hyvää.

    Nyt jo varmaan 90% tytöistä ja naisista menee itsemurhan partaalle, jos pojat ja miehet menettäisivät mielenkiinnon haureuden syntiin. #lust alkaa olemaan jo lähes ainoa eurooppalaisen tytön ja naisen ”elinkeino” ja elämän voima, siis miehen kunnian halventaminen tietämättömyyden pääomalla. Se nähdään voittona.

    VAIKKA EMME USKO, MITÄ RAAMATUSSA SANOTAAN, KUITENKIN KIRKKO JOHON 3,5 MILJOONAA SUOMALAISTA KUULUU, PERUSTUU YKSIN RAAMATTUUN….

    Tämä perintö on VALTAVA!!

    Koska se mitä Raamattu sanoo, on yksiselitteistä ja ehdotonta. Se ei ole abstraktia tai monitulkintaista, kuten tahdomme himoissamme uskoa.

    Raamattu erottelee sotaa selvemmin hyvän ja pahan, ja tuomitsee pahan kuolemaan. Raamattu ei hyväksy tai selitä pahaa millään tavalla, eikä se neuvottele siitä, vaan se ihan oikeasti tappaa sen.

    … VALTAVA!

    Nyt kysymys on siitä, luotammeko siihen, mitä Raamatussa sanotaan häpeälliseksi ja synniksi, vai käymmekö epäilemään sen aitoutta, selittämään ja neuvottelemaan, jos emme usko. Ja kirkosta tulee poliittinen naisten ja hinttien juorukerho, joka perintöä syömällä ja verottamalla kukoistaa vielä hetken…

    Emme ymmärrä kuinka suurilla asioilla leikimme…

    Eli koulut pitäisi pommittaa maan tasalle, jotka ryöstää lapset sekottaakseen heidän päät ja oikean siittämisjärjestelmän, tekevät pojista runkkareita ja tytöistä huoria, ja rahasta ja lääkkeistä Jumalan. Saadakseen heidät uskomaan olevansa tyhmiä ja että valta ja elämä on josskin muualla, kuin heissä…. Jotka eivät hyväksy pakollista opetusta siitä, mikä on avioliitto, ennen kuin tuhoavat elämänsä ja niin edelleen koko maailman. 

    #homojakaikki

    ELI…

    Elämme älykkyyskultissa…

    Uskomme kultin johtajalle vallan ja oikeuden päättää, onko geneettinen vastaavuutemme oikeaa vai väärää, tai minkä arvoista se on.

    Koulu ja pelikaverit yrittää ryöstää aikaasi, ettet uskoisi omaan peliisi… Kaikenmaailman pakolliset on puppua, koska tähtihetkesi on tähtihetkesi, tekemätön paikka, täydellinen laikka.

    #sikiöseulonta #juutalaisuus #fasismi #rasismi #äö #mensa #nasa #yliopisto 

    JOKA KÄRSIMYKSETTÄ ETENEE, EI HEDELMÄÄ KANNA

    Onnellisuus ja onnellisuuden tavoittelu on valtatie helvettiin

    Siis työ tekijäänsä kiittää, eikä mikään muu

    Antakaa kaikille töitä

    Pyhä Henki on kärsimyksen ja kivun Henki

    Jumala on köyhien ja sairaiden ystävä ja rikkaiden sekä onnellisten vihollinen

    Korkein johto tietää, että raha on ylemmän keskijohdon keino luoda eriarvoisuutta sinne, missä sitä ei todellisuudessa ole, että oikea ongelma ja eriarvoisuus ei pääsisi keskusteluun

    Nokkimisjärjestys yritetään vesittää ja sepittää rahalla ja tehdä siitä tulppa sen väliin, mitä Jumala tahtoo kenellekkin antaa ja mitä kukakin saa

    Nokkimisjärjestys on todellisuus ja tasa-arvo on viimeinen kerta hinnalla millä hyvänsä

    Ongelmahan on se, että me kaikki tahdomme olla staroja, poikkeustapauksia, omantien kulkijoita, toisinajattelijoita ja eläkkeellä, ilman työuraa tai pakkohoitoja. Ja internetti aseistaa ja ylläpitää nämä idiootti-yhteisöt…🤣

    Kela – Fpa

  • I AM KING

    DEMOKRATIA ON TOTUUDEN PAHIN VIHOLLINEN!

    Demokratia on saatanan suurin voimannäyte.

    Se pystyy muuttamaan totuuden.

    Kun Kuningas ei ole enää voittaja ja totuus, vaan hirnuva ihmislauma, olemme valmiita tekemään kansanmurhan. Ja tämä on yksin demokratian ansiota.

    ps. kerro nyt Paavi saatana, onko se Raamattu Jumalan sana, vai keksittyä juttua.

    Joogan tavoite on luodun ja luojan yhdistäminen oivaltamalla, että nämä kaksi ovat yhtä.

    Atman on Brahman,

    Aatamin on Eeva,

    Yksi on kaksi,

    Aurinko on valo

    Että ei ole kuin yksi – Minä,

    Jeesus Kristus,

    Jumala, 

    Maailman Valo

    Ettei pimeyttä ole missään, kun silmä on terve, koska

    se valaisee sen.

    Kristinuskossa taas luotu ja luoja ovat erilliset, eivätkä koskaan tule yhdeksi. Kristinusko antaa ihmiselle oikeuden taivaalliseen lapseuteen, eli todellisen ihmisarvon ja kunnioituksen ihmistä kohtaan.

    Vaikka ihminen tahtoisi olla Jumala tai kokonaan olematta, näihin kumpaankaan ei hänen ole mahdollista päästä. Hänellä on osana joko taivaallinen lapseus tai iänkaikkinen kadotus.

    Maailmassa miehen rooli on olla aikuisena kuningas. Mutta ollakseen kuningas on kunnioitettava toista miestä kuin itseään, kuninkaana.

    Naisen rooli on olla miehen vaimo, Jumalan leski tai isän neitsyt.

    Meidän ongelma on se, että nainen tahtoo häntä kunnioitettavan kuten miestä, koska hänen häpynsä on paljastunut. Hän on sekoittanut kunnioituksen rakkauteen ja hänen rakkautensa on kylmentyny, ja kunniansa kuolee pususta.

    Jos lähdemme mukaan tähän joogaan, emme kadota vain kuninkuutta ja miesten välistä kunnioitusta, vaan kadotamme myös rakkauden.

    #kung #king #kingkong #apinoidenplaneetta #kunniamurha